Noora Haapanen
Olen aktiivinen koiraharrastaja, kipinä koiriin syttyi jo pienenä. Ensimmäisen oman koiran, jo edesmenneen borderterrieri Katan, sain 12-vuotiaana. Katan kanssa kilpailtiin agilityssä saavuttaen FI AVAn sekä tokossa omaksi iloksi muutamia kertoja. Kolme vuotta myöhemmin porukkaan liittyi snautseri Ada, joka Katan tavoin kilpaili niin agilityssä, medi3 kuin tokossa voittaja-luokassa. Ada voitti Etelä-Pohjanmaan piirinmestaruuden vuonna 2006. Nykyisenä kisakaverina mini3-luokassa ja tokon voittajaluokassa kanssani kisaa borderterrieri Hotti sekä tulevaisuudessa Hotin tytär Lämä. Terrierien lisäksi kotoa löytyy kiinanharjakoiria sekä portugalinvesikoira Yo-Yo.
Olen kilpaillut agilityssä, junior handlerissa sekä rotukehissä niin Euroopassa, Kanadassa kuin Yhdysvalloissakin.
Koiranomi-koulutuksen ohella olen suorittanut Suomen Kennelliiton agility- ja tokokoulutusohjaajakurssit sekä suorittanut kasvattajan peruskurssin. Kasvatan pienimuotoisesti kiinanharjakoiria sekä toivottavasti tulevaisuudessa myös borderterriereitä kennelnimellä Noway's.
Emilia Helminen
Emilia on intohimoinen agilityharrastaja, joka sai kipinän agilityyn nyt jo edesmenneen belgianpaimenkoiransa Grecon kanssa. Greco kilpaili maxi3-luokassa ja osallistui usenana vuonna sekä SM-kisoihin että MM-karsintoihin ja on mm. piirinmestari vuodelta 2009. Kaudella 08-09 Emilia ja Greco kuuluivat agilityn B-maajoukkueeseen. Nyt Emilian omaan laumaan kuuluvat belgianpaimenkoira Safi ja kroatianpaimenkoira Kirva.
Emilia on kouluttanut agilityä monen vuoden ajan seuroissa ja esimerkiksi erilaisilla leireillä. Kilpailu- ja harrastuskokemusta on karttunut monenlaisista eri rodusta, esimerkiksi perhepiirin cavalier kingcharlesinspanieleista vanhaenglanninlammaskoiraan. Tällä hetkellä kilpailutovereina toimivat oma kroati Kirva (maxi3) ja lainakooiker Fico (medi3).
Myös muut koiraharrastuslajit kuten toko, haku, jälki ja näyttelyt ovat tulleet tutuiksi.
Toimitilat
Korkeavire toimii Lahdessa Vipusenkadun teollisuusalueella, n. 1000 neliön suuruisessa hallitilassa. Agilityä varten meillä on hiekkatekonurmi, jonka alla on joustoa antava solumuovi. Harjoituslämpötilat ovat kovillakin pakkasilla vähintään +5 astetta ja koirilla on tilaa odotella harjoitusvuoroaan myös sisätiloissa. Hallista löytyy wc. Halli on jaettu aidalla kahteen osaan, tällä hetkellä n. 20mx20 agilityalueeseen ja n. 10x20m tottelevaisuustilaan. TOKOpuoli on myös matotettu.

